Dr Jones, osa 2.

Jotkut aktiiviset lukijat muistanevat vielä ensimmäisen filleripäivitykseni, jossa listasin reissun parhaita ja huonoimpia hetkiä aika Venäjältä Kambodzaan saakka. Taitaa olla reissun jälkimmäisen puoliskon aika kärsiä sama erottelu – vaikka vain siitä syystä, että olen viimeisen tunnin lähinnä istunut lamaantuneena viltin alla ja selannut matkakuvia. Arki potkii rajusti naamalle, kaapit pitäisi järjestellä, astiat purkaa takaisin paikoilleen ja lähteä lenkille. Ehkä sallin itselleni kuitenkin vielä tämän illan aikaa saada jonkinlaisen rauhan aikaan itseni ja Suomen välillä. Viikonloppu oli hieno jo pelkästään siksi, että ystäväni järjestivät minulle yllätyskotiintuliaisbileet, joita en todellakaan osannut odottaa, mutta kenties juuri niiden jälkimainingeista toipuminen vaatii vähän hengittelyä ja rauhoittumista. Pidemmittä puheitta, lisää muistoja seuraa tässä.

+ Angkor Thomin ja Bayonin satojen hymyilevien kivikasvojen ihaileminen helteisessä Kambodzan iltapäivässä. Angkor Watin ruuhkaisuuden ja hätäisyyden aiheuttama pieni pettymys haihtui hetkessä, kun historia ryntäsi Bayonissa päälle kuin tuhatpäinen norsulauma.

Image

+ Upean kattoallasalueen löytyminen keskeltä Siem Reapia, Terrasse des Elephants -hotellin huipulta ja siellä vietetyn laiskan iltapäivät viimeiset säteet.

– Bangkokilainen taksikuski, joka ensin yritti repiä triplahintaa matkasta ostoskeskukselta Khao Sanille, ja epäonnistuttuaan ja mittarin naksahdettua päälle tämä kurvasi tyhjälle parkkipaikalle ja lähti mitään sanomatta vessaan. Mielessä käväisi hetken aikaa vainoharhainen kuvaelma siellä odottavista “kavereista”, jotka vapauttaisivat meidät arvoesineistämme, mutta perille lopulta päästiin melkein mittarihintaan – vaihtorahaa ei tippunut, eikä herra edes yrittänyt väittää, ettei sitä olisi. Kunhan ajoi ulos taksista. Rauli napsaisi kuvat herran ajokortista ja taksin numerosta, vittuilun vuoksi vain.

+ Pahasta yleisökadosta kärsivien, vuoren päällä järjestettyjen psykebileiden laitamille rakennetulla lavalla lojuminen, tyhmille vitseille nauraminen ja taivaan tuijotteleminen, samalla kun muutama hassu hippi teki tanssilattialla parhaansa pitääkseen juhlat käynnissä.

– Samaisen illan seurauksena iskenyt vatsatauti, joka herätti minut aikaisin aamulla kouristelemaan vessan lattialle, antamaan ylen ja itkemään tuskaani. Iltaan mennessä kipu oli hellittänyt jo sen verran, että jäljellä oli enää tasaisin väliajoin iskevät, tasapainoa horjuttavat kourahdukset vatsassa.

+ Thaimaan vesiin ensimmäistä kertaa sukeltaminen Freedom Beachilla, jossa kalat pulikoivat isoissa parvissa sadoissa eri väreissä, merimakkarat möllivät pohjassa ja selkä paloi innokkaan snorklauksen seurauksena.

Image

+ Ilta mielettömän hyvässä italialaisessa Sairee Beachilla. Tajuatteko, miten hyvältä ties kuinka monen eri juuston juustolautanen voi maistua parin juustottoman kuukauden jälkeen?

+ Vauhdikas moporetki saaren toiselle puolelle läpi viidakon ja yli vuorten Thong Nai Pan Noille, jossa aallokko heitteli ilosta kirkuvia uimareita ympäriinsä ja antoi mahdollisuuden surkuhupaisille bodyboarding-yritelmille – ilman boardia, toki.

+ Äkillinen rankkasade Phanganilla Raulin suomalaisten ystävien kanssa vietetyn illan jälkeen matkalla kotiin, ja uskollisen mopon kanssa myrskyltä suojautuminen surkean pienen puskan alle.

– Reissun ainoa suuri, älytön ja ihan täysin järjettömistä syistä syntynyt riita kesken Full Moon Partyjen, joka pilasi koko bileiden loppupuoliskon. Tämä harmittaa yhä.

Image

+ Joka ikinen kerta, kun kiipesin Raulin taakse mopon kyytiin ja suuntasimme jonnekin päin Phanganin saarta. En ymmärrä, miten niin valtava onnellisuuden tunne kytkeytyy juuri noihin hetkiin – kai se liittyy jotenkin jatkuvaan matkustamisen tunteeseen, maisemien vaihtumiseen ja yleiseen yhdessäoloon.

+ Saapuminen Malesian puolelle Georgetowniin, jossa hotellin alakerrasta löytyi aivan hulvattoman hyvää ruokaa halvalla tarjoileva hawker-koju ja sen erikoisen kuuloinen spesialieetti: duck porridge.

– Suuri harmistus siitä, että annoin Georgetownissa kampaajan kusettaa itseltäni lisää rahaa “väärin lausutulla hinnalla” – tai pikemminkin Raulilta, joka ritarillisesti oli koko homman tarjonnut.

+ Järjettömän hyvä parin euron intialainen ruoka Cameron Highlandseilla. Tämä kertaa ties kuinka monta, tuli syötyä samassa paikassa aika usein…

Image

– Hetkellinen kyllästyminen kaikkeen matkustamiseen Kuala Lumpurissa, joka ei oikein sytyttänyt millään tasolla – paitsi ehkä hetkeksi, kun löysin vihdoin kolmen kuukauden matkustamisen jälkeen farkut, jotka sopivat myös länsimaiselle ahterille.

+ Rämä minibussimatka Sumatralla kohti Bukit Lawangia. Mistä syystä juuri nämä hitaat, äänekkäät ja epämukavat matkat jäävät mieleen jonkinlaisina hohtavina tähtihetkinä, jolloin on todella tuntenut olonsa onnelliseksi?

+ Koko hikinen, rankka, uuvuttava, pelottava ja upea vaellus viidakossa, vuoroin juurista itseään rinnettä ylös kiskoen ja mutaista jyrkännettä alas liukastellen, kaikkine jättimuurahaisineen, dinosaurusliskoineen, iilimatoineen ja tuhatjalkaisineen. Ja orankeineen, tietysti.

Image

+ Kiipeäminen Sibayak -tulivuoren huipulla Berastagissa. Aluksi pettymys oli suuri, kun luulimme sään estävän koko homman yrityksen, mutta pienellä sinnikkyydellä huipulle pääsi aivan yhtä hyvin sumussakin – ehkä jopa vaikuttavammissa maisemissa kuin selkeällä säällä. Sumun ja rikkisavun keskellä seisoessani tunsin samaa rauhaa, kuin Gunung Leuserin viidakkoleirissä, Thaimaan rannoilla tai Laosin riippumatossa.

Image

+ (Varoitan jo etukäteen, en ole pitkään aikaan keksinyt muita kuin plussia koko reissusta. Lisäksi olen joutunut karsimaan jo vaikka mitä mieleen juolahtavaa, ettei tämä menisi ihan maratoniksi. Mission accomplished.)

+ Raulin jättäminen englantia opiskelevien sumatralaispoikien kanssa heidän guesthouselleen ja samaisen porukan tyttöjen kanssa ravintolaan karkaaminen. Loputtomat kysymykset, ihmissuhteista uteleminen, spontaanit lauluesitykset kasvismunakkaan ääressä.

+ Mopo. Tuliko yllätyksenä? Toballa yksi parhaista mahdollisista asioista, mitä voit harkitakaan tekeväsi, on mopoilu ympäri Samosirin. Maisemat ovat hämmentävästi välillä kuin suoraan Alpeilta.

– Mopo. Samalla retkellä tajusin, että tämä tulisi olemaan matkan viimeinen pöristelykerta. Yhtäkkiä neljän kuukauden vääjäämätön päättyminen tuntui todellisemmalta kuin koskaan.

Image

+ Viimeinen ilta Bangkokissa. Kokonaisuudessaan. Hyvä viini, herkullinen ruoka, upea ravintola, astetta hienompi hotelli ja öisen Bangkokin valojen katseleminen valtatietä kiitävän taksin ikkunasta saivat hetkeksi unohtamaan sen, että tässä se nyt oli.

– Lähtö. Raulin jättäminen lentokentälle, säälittävästi nyyhkien ja nikotellen turvatarkastuksen läpi kulkeminen ja virkailijoiden oudoksuvat katseet. Lentokonetta odotellessa joka puolella kovaan ääneen huutavat, hummerin värisiksi palaneet wifebeater-tyypit, jotka retostelivat tekemisillään ja kokemuksillaan. Se, miten koneeseen noustessa joka ikinen jonottaja otti pinosta Ilta-Sanomat, eikä yksikään koskenut Hesariin tai Taloussanomiin. Ärsytti niin paljon, että unohdin hetken aikaa olla surullinen.

 

No niin. Eiköhän se ollut sitten siinä. Aika pistää makaroonilaatikko tulille, tiskikone pyörimään ja ottaa perisuomalaisesti itseään niskasta kiinni. Jos tämän kirjoittaminen jotakin auttoi, niin ainakin sen verran, että tajusin miten käsittämättömän paljon onnellisia muistoja koko matkasta jäi käteen.

Eiköhän tuo lumisadekin joskus lopu. Tai mikä parempaa, ehkä opin vielä ennen kevättä taas nauttimaan sen katselemisesta. Hiljaa ja rauhassa.

 

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a comment